Tutustu IAET-kassan toimintaohjeisiin.
Toimintaohjeet työttömyyden tai lomautuksen varalta
Jos olet joutunut irtisanotuksi tai sinut on lomautettu toistaiseksi, ilmoittaudu viimeistään ensimmäisenä työttömyys- tai lomautuspäivänä asuinpaikkakuntasi työvoimatoimistoon ja ilmoittaudu työnhakijaksi. Näin varmistat ansiosidonnaisen päivärahan mahdollisimman pikaisen maksatuksen.
Jos Sinut on lomautettu määräaikaisesti ja lomautus koskee vähintään 10 työntekijää, varmista työnantajaltasi, tuleeko Sinun ilmoittautua henkilökohtaisesti työvoimatoimistoon vai hoitaako työnantaja asian yhteisilmoituksella.
Päivärahahakemuksen saa työvoimatoimistosta tai tulostettua esimerkiksi www.iaet.fi, josta löytyy myös lomakepohjat tarvittaviin liitteisiin.
Työttömyyspäivärahaa on haettava kolmen (3) kuukauden kuluessa siitä päivästä, josta sitä halutaan maksettavaksi. Hakemuksen käsittelyä helpottaa, mikäli se lähetetään työnantajan kirjekuoressa. Päivärahaa haetaan omasta työttömyyskassasta aina jälkikäteen neljän (4) kalenteriviikon tai kuukauden jaksoissa. Ensimmäisen hakemuksen liitteineen voi ja ehdottomasti kannattaa kuitenkin toimittaa IAET-kassalle jo ensimmäisen työttömyyspäivän jälkeen.
IAET- kassan kotisivuilta www.iaet.fi suositellaan etuusoppaan lukemista ennen hakemuksen toimittamista!
- Laita ensimmäinen hakemus jo ensimmäisen lomautuspäivän jälkeen. Näin pääset nopeammin käsittelyjonoon.
- Laita hakemuksesi työantajan kirjekuoressa, se helpottaa vastaanottopäässä hakemusten lajittelua.
- Täytä hakemus ohjeiden mukaan huolellisesti.
- Tarkista hakemuksesi huolella ennen kuin sen lähetät!
- Tarkista vielä kerran, että sinulla on hakemuksesi mukana kaikki vaadittavat liitteet.
- Jatkohakemuksen voit laittaa esim. ensimmäisen lomautusjaksosi lopussa (2 viikkoa).
Ensimmäisen hakemuksen käsittely (ja päätöksen teko) kestää mahdollisesti jopa 10 viikkoa, jatkohakemukset voi tehdä netissä ja käsittely kestää noin yhden viikon. Maksatuspäivistä ja muusta lisätietoa www.iaet.fi.
- Irtisanomisaika: aika, jota sekä työnantajan että työntekijän tulee noudattaa
työsuhdetta päätettäessä. Vaihtelee 14 vuorokaudesta puoleen vuoteen.
- Kilpailukieltosopimus: sopimus, jolla voidaan rajoittaa työntekijän työllistymistä
tulevaisuudessa työnantajan kanssa kilpailevaan toimintaan. Ko. sopimus voidaan
tehdä vain erityisen painavista syistä.
- Koeaika: työsuhteen alkuun sovittavissa oleva enintään 4 kuukauden ajanjakso,
jonka aikana sekä työntekijä että työnantaja voi päättää työsopimuksen ilman
irtisanomisaikaa.
- Liike- ja ammattisalaisuudet: tietoja, joiden osalta työnantajalla on taloudellinen
intressi estää tietojen leviäminen. Työntekijällä on lakiin perustuva velvollisuus olla
ilmaisematta näitä tietoja sivulliselle työsuhteen kestäessä.
- Lisätyö: työ, jota työnantajan aloitteesta tehdään sovitun työajan ylittävänä aikana,
mutta joka ei vielä ole ylityötä
- Liukuva työaika: työaikajärjestely, jossa työntekijä voi sovituissa rajoissa määrätä
työnsä päivittäisen alkamis- ja päättymisajankohdan.
- Lojaliteettivelvoite: työntekijän yleinen velvoite välttää kaikkea, mikä on
ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan
vaadittavan menettelyn kanssa.
- Lomakausi: ajanjakso, johon vuosiloma tai pääosa siitä tavallisesti sijoitetaan
(kesälomakausi 2.5-30.9 ja talvilomakausi 1.10-30.4)
- Lomakorvaus: vuosilomapalkan sijaan maksettava korvaus vuosilomapäiviltä.
- Lomaraha: työehtosopimuksiin ja käytäntöihin perustuva ylimääräinen korvaus
loman ajalle – yleensä 50 % vuosilomapalkasta. Huom: ei lakisääteinen korvaus.
- Lomautus: työnantajan päätökseen perustuva aika, jona sekä työnteko että
palkanmaksu ovat keskeytyneenä tilapäisesti.
- Luontoisedut: erilaisia verotettavia etuja kuten puhelinetu, asuntoetu ja ravintoetu
- Luottamusmies/ -valtuutettu: joko työehtosopimuksen tai työsopimuslain
perusteella valittu henkilöstöryhmän edustaja.
- Matkakustannukset: työmatkoista aiheutuneiden kustannusten korvaaminen
perustuu työehtosopimuksiin tai käytäntöihin (ei lakisääteinen). Kodin ja työpaikan
väliset matkat työntekijän on itsensä kustannettava.
- Määräaikainen työsopimus: työsopimus, joka tehdään tietyksi määräajaksi, tietyn
työtehtävän loppuun saattamiseksi tai esim. tietyn sijaisuuden ajaksi.
- Odotusajan palkka: palkka, jota työnantajan on maksettava enintään kuudelta
kalenteripäivältä siinä tilanteessa, jos lopputilin maksaminen viivästyy työsuhteen
päättyessä.
- Opintovapaa: vapaa, joka työnantajan on myönnettävä työntekijälle vapaaksi
tietynlaiseen koulutukseen osallistumiseksi.
- Osa-aikatyö: työ, jota tehdään säännöllisen työajan alittava aika
- Palkanmaksu: palkka on maksettava palkanmaksukauden viimeisenä päivänä,
jollei toisin sovita. Palkan on oltava työntekijän käytettävissä palkanmaksupäivänä.
- Palkkalaskelma: maksaessaan palkan työnantajan on annettava työntekijälle
laskelma, josta käyvät ilmi palkan suuruus ja sen määräytymisen perusteet.
- Perhevapaat: äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainvapaat, poissaolo
pakottavista perhesyistä sekä erilaiset hoitovapaat
- Purkaminen: työsopimuksen purkutilanteessa työsopimus päättyy ilman
irtisanomisaikaa. Purkamisoikeus edellyttää erittäin painavia syitä.
- Sairausloma (-ajan palkka): maksetaan työntekijälle, joka on sairauden tai
tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtään. Useissa työehtosopimuksissa on
määräyksiä sairausajanpalkan maksuvelvollisuudesta.
- Salassapitosopimus: sopimus, jolla liike- ja ammattisalaisuuksien
salassapitovelvollisuutta laajennetaan työsuhteen päättymisen jälkeiseen aikaan.
- Sunnuntaityökorvaus: sunnuntaisin säännöllisenä työaikana tehtävästä työstä on
maksettava 100 prosentilla korotettu palkka
- Säännöllinen työaika: lain mukaan enintään 8 h/vrk ja 40 h/vko.
Työehtosopimuksissa voi olla myös määräyksiä säännöllisestä työajasta.
Säännöllinen työaika voidaan tapauskohtaisesti järjestää myös keskimääräiseksi.
Lisäksi työsopimuksessa voidaan sopia lyhyemmästä työajasta.
- Säästövapaa: työnantaja ja työntekijä saavat sopia 18 päivää ylittävän osan
lomasta pidettäväksi seuraavalla lomakaudella tai sen jälkeen säästövapaana.
- Toistaiseksi voimassaoleva työsopimus: Nk. vakituisen työsuhteen sopimus,
joka voidaan päättää irtisanomalla tai purkamalla.
- Työaika: lähtökohtaisesti työajaksi luetaan ainoastaan työhön käytetty aika (esim.
matkaan käytettyä aikaa ei yleensä pidetä työaikana).
- Työsopimus: sopimus työn tekemisestä työnantajan johdon ja valvonnan alaisena.
Työsopimus voidaan tehdä suullisesti, kirjallisesti tai sähköisesti. Työsuhde voi
syntyä myös ns. hiljaisella sopimuksella.
- Työsuojeluvaltuutettu: edustaa työntekijöitä työsuojeluyhteistoiminnassa.
Työsuojeluvaltuutettu on valittava työpaikoilla, joissa työskentelee säännöllisesti
vähintään kymmenen työntekijää.
- Työtodistus: työtodistukseen merkitään työsuhteen kesto ja työtehtävien laatu.
Työsuhteen päättymisen syy ja arvio työntekijän käytöksestä ja työtaidosta saadaan
mainita ainoastaan työntekijän pyynnöstä.
- Työttömyyspäiväraha: työtön työnhakija voi saada tiettyjen edellytysten täyttyessä
työttömyyspäivärahaa, jota maksaa joko Kela tai työttömyyskassa
- Varoitus: työntekijää, joka on rikkonut tai laiminlyönyt työsuhteesta johtuvien
velvollisuuksien täyttämistä, ei saa irtisanoa ennen kuin hänelle on annettu
mahdollisuus korjata menettelyään varoituksella.
- Vuorotteluvapaa: on järjestely, jossa vuorottelusopimuksen perusteella työntekijä
väliaikaisesti vapautetaan palvelussuhteeseen kuuluvien tehtävien hoitamisesta ja
työnantaja sitoutuu palkkaamaan ko. ajaksi työttömän työnhakijan.
- Vuosilomapalkka: työntekijällä on oikeus saada vuosilomansa ajalta vähintään
säännönmukainen tai keskimääräinen palkkansa.
- Vähimmäispalkka: Suomessa ei ole voimassa ns. minimipalkkalainsäädäntöä. Jos
työsuhteeseen ei tule sovellettavaksi työehtosopimuslain nojalla työehtosopimusta
eikä alalla ole yleissitovaa työehtosopimusta, työsopimuslain mukaan työntekijälle
on kuitenkin maksettava työstä tavanomainen ja kohtuullinen palkka.
- Yhteistoiminta: YT-lain tarkoituksena on edistää työnantajan ja henkilöstöryhmien
välistä keskinäistä yhteistoimintaa, joka perustuu henkilöstölle oikeaan aikaan
annettuihin riittäviin tietoihin yrityksen tilasta ja suunnitelmista.
- Ylityö: on työnantajan aloitteesta työaikalaissa säädetyn säännöllisen
enimmäistyöajan lisäksi tehty työ. Lähtökohtaisesti vuorokautista ylityötä on työ, jota
tehdään yli säädetyn vuorokautisen työajan (8 h) ja viikoittaista ylityötä on työ, jota
tehdään yli laissa säädetyn viikoittaisen työajan (40 h).
- Yleissitova työehtosopimus: lain mukaan työnantajan on noudatettava vähintään
valtakunnallisen, asianomaisella alalla edustavana pidettävän työehtosopimuksen
määräyksiä.