Johtokunta kiittää jäsenistöä mielenkiinnosta tapahtumaa kohtaan ja toteaa samalla, että tapahtuma on loppuunmyyty!!!


BADDING – RAULI ELÄÄ !


 Vaikuttava musiikkinäytelmä suomalaisen rockin legendasta!
Mikkelin Teatterin kesäteatterissa sukelletaan kesällä 2023 Rauli Badding Somerjoen kiehtovaan elämäntarinaan, kun
musiikkinäytelmä Badding – Rauli elää! nähdään Naisvuori-näyttämöllä.

Läpimurtokappale Fiilaten ja höyläten nosti Baddingin suursuosioon 1973. Pari vuotta myöhemmin julkaistiin varmasti
Baddingin tunnetuin biisi Paratiisi, joka nousee soittolistoille yhä uudelleen vielä tänäkin päivänä. Lisäksi hänet
muistetaan ikivihreistä kappaleistaan Ikkunaprinsessa, Tähdet tähdet ja Pilvet karkaa, niin minäkin.
Esiintymispelko ja suosion tuomat paineet varjostivat kuitenkin nuoren, lahjakkaan ja herkän taiteilijan elämää, joka
päättyi hänen ollessa vasta 39-vuotias.

Baddingiä esittää Karlo Haapiainen.
Muissa rooleissa nähdään Aapo Oranen, Aija Pahkala, Anu Palevaara sekä Tomi
Turunen.

Livebändin tahdittaman ja musiikintäyteisen näytelmän on käsikirjoittanut Otto Kanerva.
Ohjauksesta vastaa pitkän teatteri- ja televisiouran tehnyt laulaja, näyttelijä ja ohjaaja Anu Hälvä.
Teksti: Otto Kanerva ja Mikko Kivinen

Mikkelin insinöörit on varannut 40 lippua pe. 30.6.2023 klo 18.00 olevaan näytökseen.
Tapahtuman omavastuu on 10 euroa/henkilö, jota ei palauteta, mikäli tapahtumaa ei peruuteta järjestäjien toimesta.
Osallistumismaksu tulee suorittaa yhdistyksen tilille (Suur-Savon OP: FI12 5271 0420 1125 50) heti ilmoittautumisen
yhteydessä, joka samalla vahvistaa paikkavaraukset.
 
Mukaan tarvitaan Avec ja iloinen mieli.
Illan ohjelma on pääpiirteissään seuraava:
 
17.00 Kokoontuminen Wanha Länsmanni-talolla Pirttiniemenkatu 10 (uimahallin parkkipaikan vieressä), jossa tervetuliaismalja ja pientä iltapalaa
17.45 Siirtyminen Naisvuoren kesäteatterille
18.00 Näytelmä alkaa
20.00 Näytelmä päättyy, jonka jälkeen Wanha Länsmanni-talolla on vielä tarjolla pientä purtavaa.
 
Kuten ennenkin, nopeimmat ilmoittautujat pääsevät mukaan. Pidä siis kiirettä ja ilmoittaudu johtokunnalle osoitteeseen
johtokunta(at)mikkelininsinoorit.fi, viimeistään ke. 31.5.2023 !