MIKKELIN INSINÖÖRIT JÄRJESTÄÄ TILAISUUDEN KONSERTTI JA TAPAHTUMATALO MIKAELISSA
LA. 20.11.2021 KLO 19:00.
KONSERTISSA PÄÄSTÄÄN NAUTTIMAAN LAHJAKKAAN JA UPEAÄÄNISEN ARTISTIN BEAMIN HERKÄSTÄ TULKINNASTA.
BEHMin kaltaisia menestystarinoita on yksi miljoonassa. Draaman kaari viehättää -debyyttialbumillaan ilmiömäiseen suosioon noussut laulaja-lauluntekijä BEHM on yksi musiikkikentän kiehtovimmista tekijöistä 2020-luvulla. Triplaplatinaa lähentelevä vaikuttava debyytti on saanut osakseen poikkeuksellista huomiota ja BEHM on vakiinnuttanut nopeasti paikkansa Suomen suosituimpien tähtien joukossa.
Syyskuussa 2020 julkaistulta debyyttialbumilta löytyvä, nyt jo yli nelinkertaista platinaa striimannut ja Musiikkikustantajien Vuoden biisi 2020 -palkinnolla palkittu, Hei rakas -debyyttisingle nousi historialliseen suosioon niin suoratoistopalveluissa, kuin radiossakin. Sitä seuranneet singlet ovat kaikki nousseet virallisen singlelistan ykköseksi sekä tiheään radiosoittoon ja BEHMin kappaleet ovatkin soineet yhteensä yli viisi kuukautta radiolistan ykkösenä. Lisäksi BEHM oli ainoana tulokasartistina vuoden 2020 Suomen Spotifyn top10 kuunnelluimman artistin joukossa.
BEHM on lahjakas lauluntekijä, joka säveltää ja sanoittaa omat kappaleensa itse ja osallistuu myös vahvasti niiden tuotantoprosessiin – debyyttialbumin kappaleista 2 (Päästä varpaisiin ja Yhtä vaille kaksi) ovat täysin BEHMin omaa käsialaa! Tämän upeaäänisen artistin herkkä tulkinta ja koukuttavat pop-melodiat yhdistettyinä samaistuttaviin tarinoihin koskettavat sukupolvesta toiseen.
Esityksen kesto n. 60 min.
Mikaelissa klo 19:00 alkavaan näytökseen on varattu 40 pääsylippua.
Tilaisuuteen osallistuminen maksaa jäsenelle ja avec:lle ainoastaan 10 euroa/henkilö.
Osallistumismaksu tulee suorittaa yhdistyksen tilille (Suur-Savon OP: FI12 5271 0420 1125 50) pe. 15.10.2021 mennessä.
Ilmoittautumiset otetaan saapumisjärjestyksessä 15.10.2021 mennessä ja ilmoittautua voi osoitteeseen johtokunta(at)mikkelininsinoorit.fi.
Nopeimmat pääsevät mukaan !
Lähde: https://mikaeli.fi/event/behm/9.9.2021